Keskiviikkona päätin sitten herkkulakosta. Ja tänään jo tuli sitten sorruttua. Pitkästä aikaan tapasin kaverini, joka asuu toisella paikkakunnalla. Hän kanssaan mentiin sitten pitsalle. Tarjosin sitten kotikylän muita ravintoloita, mutta ne eivät kelvanneet. Syykin sitten pitsalla selvisi. Hän oli suunnitellut asian lähes loppuun asti. Hän halusi mennä sen vuoksi pitsalle, kun hän ei kuitenkaan jaksa syödä koko pitsaa, niin lopun voi ottaa ihan hyvällä omalla tunnolla mukaan. Eli loput pitsasta kaverini sai sitten matkaevääksi, kun jatkaa matkaansa.

Otin sitten salaattia jonkin verran ennenkuin pitsa tuli. Sillä jo sain vatsan jo puolilleen, joten en edes kyennyt syömään pitsaa edes neljännestä. Joten sain miekin pitsaa doggybagiin. Nyt sitten mulla on pitsaa vielä syötäväksi huomiseksikin.

* * *

Tässä kun on reilun viikon verran syönyt pienempiä annoksia, niin on huomannut, että vatsaan ei sovi enää yhtä paljon ruokaa kuin ennen. Tai siltä se ainakin tuntuu ja näyttää. Mutta saattaa olla myös silläkin merkitystä, että olen alkanut juomaan vettä ennen syömistä.